tiistai 29. lokakuuta 2013

MUSTI JA MIRRI, JUMALNIEMI, KOTKA

Musti ja Mirri on koko maan laajuinen kauppaketju eläimille.
Liikkeitä on Suomessa 102kpl aina Helsingistä Rovaniemelle ja siltä väliltä.


Kotkassa liike sijaitsee kauppakeskuksessa Karhulan Jumalniemessä.
Paikkana se ei ole kaikkein idyllisin jos tykkää käydä liikkeessä eläimen kanssa.
Piti ensin itsekin miettiä otanko koiran mukaan vai jätänkö autoon.

Jätin koiran ensin autoon kun keskuksen ovessa oli koirien kieltomerkki.
Liikkeeseen saavuttuani ja tuotteita hetken katseltuani kysäisin kuitenkin myyjältä voinko hakea koirani autosta liikkeeseen.
Vastauksena oli tottakai!

Eläimet ovat siis tervetulleita Mustiin ja Mirriin.
Kokemukseni mukaan kaikkiin Mustin ja Mirrin liikkeisiin saa ottaa kaverin mukaan.

Mikäli eläin on mukana liikkeessä, niin tuotteita saa vapaasti kokeilla!
Vaatteet, valjaat yms. ovat vapaasti testattavissa.


Saapuessani liikkeeseen kuulin tervehdyksen heti tiskin takaa iloisesti.
Hetken sain katsella omassa rauhassa tuotteita kunnes myyjä tuli tiedustelemaan tarvitsenko apua.

Tässä välissä noudin koirani
 Koiran noudettuani auttoi myyjä valitsemaan oikeaa kokoa ja samalla seurusteli niin minun kuin koiranikin kanssa.

Mietimme myös yhdessä minkälainen lelu sopisi ja kestäisi koirallani.

Tästä huomasi ettei tähän liikkeeseen tulla töihin ellei pidä eläimistä.

Koiraa huomioitiin yhtä lailla kuin ihmistäkin.
Sillä onhan eläinkin asiakas tässä liikkeessä!

Kuten aina mustissa ja mirrissä vierailun jälkeen jäi hyvä fiilis.

__________________________________________________________________________________


Musti ja Mirri is a nationwide chain for animals.The shops are located from Helsinki to Rovaniemi and in between.
There are 102kpl shops in Finland.

Homepage
 
At Kotka, the shop is located in the mall at Karhula Jumalniemi. 

The place is not the most idyllic for animal's owner if you like to go there with your animal.
 I had to think about myself first, if I take my dog , or do I just leave it in the car. 
I left my dog in the car because there was dog prohibition sign on the door .

After a while I asked from the employer if I could get my dog to the shop with me

The answer was of course!


 Pets are welcome to Musti ja Mirri.
 In my experience you can take them to every Musti ja Mirri.

If you have your pet with you then you can try the products freely!

Clothing, harnesses, etc. are availab
le for testing.

You could hear greetings right away when you arrived to the store.
After a while seller came to me if I wanted help.
That's when I asked about my dog.

Vendor helped me to choose the right size after I picked up my dog.
She also socialized with me and my dog. 
We also thought together which toy would last the longest with my dog .

This is why you shouldn't work there if you don't like animals.

The dog was noticed just like me.
Because here animals are customers just like you! 

As always after visiting Musti ja Mirri I had a good feeling.


~MC~S~

perjantai 25. lokakuuta 2013

RAVINTOLA PIZZERIA BEST, JYVÄSKYLÄ


Kun ystäväni sanoivat että menemme kebulaan, en odottanut tälläistä.

 He kyllä sanoivat että paikkaa on uudistettu ja että siitä on tullut ravintola.
Ensikertalaisena yllätyin silti.

Sisälle tultaessa menut otettiin tiskiltä, joka on minun mielestäni hölmöä.
Pöydässä sai miettiä rauhassa mitä haluat syödä ja juoda kunnes tarjoilija tuli ottamaan tilauksen.

Salaattibuffet kuului perus kebulan tapaan tilaukseen.

Tilasin normaaliin tapaani iskenderin.
Tämä siksi koska haluan löytää paikan joka lyö lempikebulani pöydältä.

Sanotaanko että iskender oli täysin normaali, ei mitään kommentoitavaa.

Poistuin paikalta ennen muita joten en tiedä miten normaalisti lasku hoidetaan.
Kuitenkin mennessäni maksamaan tiedusteli työntekijä tilaanko vai olenko jo syönyt.
Ei ensin meinannut uskoa kun sanoin että olen jo syönyt.

 

Paikkana Best on normaalia kebulaa hienompi. Reilusti.
Paikasta saa kyllä myös muunkinlaisia annoksia, kuten pastaa.
Hinta tasoltaan ravintola on normaali.

Sijaintinsa puolesta koen Best:in olevan vähän syrjässä Jyväskylän keskustasta.

_________________________________________________________________________________


When my friends told me that we are going to eat kebab, i didn't expect this.  
They did say that the place had been renovated and it has become a restaurant.
Still, as a new customer I was surprised.
When you come here, you take the menu at the desk. 
Which is stupid, in my opinion.

At the table you can think what you want to eat and drink, until waitress comes and takes your order.

Just like every kebab place, saladbuffet was included to the meal.

Just like in every kebab place I ordered an iskender.
This is because I want to find a place which knocks my favorite kebab place off the table.
Iskender was okay, there wasn't anything different than in usual iskender. 

I left before others, so I don't know how payment normally goes.
Anyway, when I went to pay, employee asked have I already eaten or do I want to order.
First they didn't believe that I had already eaten.


 Best is a lot more stylish than an normal kebab place.
You can get other things like pasta or salads also from there.

Location isn't best, it's a little bit apart from the centre.






~MC~S~

tiistai 15. lokakuuta 2013

KAHVILA-RAVINTOLA TAUKOTUPA, HARTOLA

Taukotupa on lyhyesti sanottuna kotoisa hyvä ruokapaikka.

Salaatti maksoi 9,5€, mutta kokoa siltä löytyi.
Kaupan päälle sai ottaa juomista ja leivän, unohtamatta jälkiruokakahvia.

Salaatti oli todella runsas.
persikkaa, ananasta, kanaa, kurkkua, tomaattia, salaattia
Ruokaisa annos, joka kannatti syödä.
  



Taukotuvasta saa myös muunlaisia annoksia.
Pihvejä, ranskalaisia, päivän annos (tuolloin kinkkupasta) ja muutenkin laajat valikoimat lämpimiä ruokia.

Paikka on itsessään viihtyisä pienen paikan kahvila.
Rahtareillekkin löytyy omat ilmaissuihkut ja vessoissakaan ei ollut moittimista.

 Työntekijät olivat auttavaisia, mutta sen huomaa ettei paikassa käy paljoa ihmisiä.
Keittiöstä kysellään onko mitäkin ruokaa saatavilla.

Paikasta jäi kuitenkin hyvä mieli ja voisin toistekkin mennä käymään matkalla Jyväskylään.



____________________________________________________________________________

Taukotupa is shortly said cozy dinnerplace.

Salad costed 9,5€ but it was worth it.
Meal contained salad, drinks, bread and also coffee.
  
Salad was really filling.
It had peach, pineapple, cucumber, tomato, salad and of course chicken.

You can get other kind of meals also there.
Stakes, french fries, meal of the day ( that day it was ham pasta) and anyway there were also a lot of different kind of warm meals.

There is also a free shower for freight drivers.
 Toilets were okay, there wasn't any mess.

Employees were polite but you could see that they don't get that many customers.
They asked from kitchen what food they could serve instead of the meal of the day.
They didn't know the answer by themselves.

Anyway, feeling was good at Taukotupa and I could go there again on my way to Jyväskylä.



~MC~S~


tiistai 8. lokakuuta 2013

PARTYBAR HULABALOO, HELSINKI


Harvoin baarissa tulee näin hyvä fiilis kuin täällä!

Saavuimme Hulabaloohon kymmenen maita, eikä vielä ollut ruuhkaa.
Sisälle maksoi tähän aikaan 3€, joten hinta ei päätä huimannut.

Ennen sisälletuloa baarin edustalla tanssivat työntekijät toivat hyvää fiilistä.
Tyylikkäillä naruilla reunattu jonotusalue toi ylemmyydentunnetta.
Fiilis "kävelet punaisella matolla".

Sisällä fiilis jatkui hyvänä.
Työntekijät tanssivat, pitivät hauskaa ja muistivat samalla asiakkaat.


Kuvasta voikin huomata kuinka rento meininki työntekijöillä on.
Juttuseuraa minulla oli, mutta en alussa kokenut tarpeelliseksi edes keskustella kaverini kanssa, kun halusin seurata mitä baarimikko keksii seuraavaksi.

 Baariin valui pikkuhiljaa lisää väkeä, mutta me poistuimme elokuviin.
Elokuvan jälkeen puoli 2 maita yöllä Hulabaloohon oli reilusti jonoa sekä terassi oli täynnä.

Hulabaloo on aukaissut ovensa vasta tämän vuoden puolella 30.8.2013.
Sisälle pääsee nauttimaan rennosta meiningistä ke-la 21:00-04:00.

Sisustuksessa oli myöskin noudatettu rentoutta.
Seiniltä löytyi viittoja tanssilattialle, tiskille ja muihin paikkoihin.
Pöydät näyttivät itsekasatuilta, mutta se sopi paikan henkeen.
Varoitus- ja käskykylttejä myöten huumori on säilytetty.

SUOSITTELEN, jokaiselle rennolle ihmiselle jota ei pipo kiristä turhaan.

____________________________________________________________________________________



Rarely I get so good feeling in a bar!

We arrived to Hulabaloo around 10, and it wasn't crowded yet.
Entrance fee was 3€, so it wasn't expensive.

Before entrance, there were employees outside the bar.
They were dancing and having fun on a break.
Entrance was enclosed with stylish rope.
I got "the red carpet feeling".

Inside the bar good feeling continued.
Employees had fun, danced, smiled all the time and remembered customers.


I had company but first I just wanted to watch the bartenders.
I wanted to see what they are up next.

Crowd flowed in but we had to leave.
After movie, around half 2, there was a line and the terrace was full.

Partybar Hulabaloo has opened its doors 30.8.2013.
and its opened from wed-sat 21:00-04:00.

Decoration followed also relaxedness.
Tables looked homemade but it didn't bother because that place feeled like livingroom.
From walls you could find sign to dancefloor, bar and other places.
Warning- and commandsigns followed Bars overall humor.

I RECOMMEND, this place is for persons who isn't straight-laced.


Osa kuvista tältä kuvaajalta / Some of the pictures are from this guy:  rididom.com
Hulabaloo lötyy tästä osoitteesta / Location: Olavinkatu 1, 00100 Helsinki

~MC~S~

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

IDEOITA


Kaikki mahdolliset lukijamme!

Jos mieleenne juolahtaa mahdollisia arvostelu ideoita, niin ilmoittakaa ihmeessä meille.
Paikat, tuotteet ja mitä tahansa mitä tulee mieleen.

Myöskin muita kehitys ideoita otetaan vastaan!


_____________________________________________________________________________________

For all readers!

If you have any subject ideas for our blog, please contact us.
Places, products and anything what you can think of.

Also improvement ideas are taken notice!



 ~MC~S~