perjantai 2. elokuuta 2013

PLUM GARDEN, KOTKA

Arvioinnissa Kiinalainen ravintola Plum Garden

Ravintolan yleisilme: Ulkopuolelta ravintola ei juurikaan näytä houkuttelevalta, mutta sisältä ravintola on melko viihtyisä.



 Palvelu: Menimme juuri lounasaikaan ravintolaan (lounasaika oli muistaakseni klo. 10-15, korjatkaa kuitenkin jos olen väärässä), eikä ruuhkaa ravintolassa juurikaan ollut. Tiskillä asiakaspalvelija tervehti meitä ystävällisesti, hymyili ja otti maksumme sekä kiitti. Minusta tuntuu, ettei asiakaspalvelija puhunut kovin hyvin suomea, mutta muutamalla sanalla hän pärjäsi. Hän ei osannut sanoa paljon lounas maksaa, mutta kuitista kuitenkin sai sen selville.

Ruoka: Otimme lounasbuffetin; seisovasta pöydästä sai hakea mitä mieli teki. Lounaan hinta oli 8,80 €, mielestäni hieman ehkä ylihinnoiteltu ruuan tasoon nähden. Mielestäni hinta olisi voinut olla hieman alempi. Pöydissä oli mm.: paistettuja nuudeleita, salaattia, tomaattia, kurkkua, härkää kastikkeessa, riisiä, kanaa, jne.. Pöytien ruuat oli merkitty ruokalistaan, joka oli sijoitettu tarjoilujen yläpuolelle standiin. Lounaan jälkeen sai vielä kahvia / teetä.




Loppu sanat: Mielestäni ruoka oli ihan maittavaa, mutta olisi voinut olla kattavampikin valikoima. Jotkut ruoat olivat myös loppuneet, joten niitä olisi voinut laittaa lisää. Mielestäni paikka tarvitsisi nettisivut/ tiedot nettiin, emme esim. tienneet mihin aikaan lounasaika on ravintolassa.

Kiinalainen ravintola Plum Garden sijaitsee Karhulan torin laidalla (Karhulantie 8).
__________________________________________________________________________________

I'm judging the Chinese restaurant Plum Garden

The restaurant: From the outside restaurant doesn't look attractive, but inside restaurant is quite ok.

Service: The customer servant were polite and he greeted us friendly. He smiled and took our order and then we paid and he tanked. I felt that he couldn't speak Finnish well.

The food: We went to restaurant at lunch time so we took lunch buffet. Buffet included; fried noodles & vegetables, salad, tomatoes, cucumbers, rice, fried chicken, beef sauce...etc. Lunch buffet cost 8,80 €, which is little bit over priced because the food wasn't that good. After the lunch was offered coffee / tea.

Judgment: The food was ok, but there could have been more different dishes. Some of food has run out and no one filled the buffet table. Also I think that they need websites or they need to put more information to web, because we didn't find the information that tells what time they serve the lunch. 

The Chinese restaurant Plum Garden, Karhulantie 8, 48600 Kotka.





~ MC~K~



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi / Thank You for Your comment.